Ronjan juhannus meni vauhdikkaasti ja hän sai tutustua sittenkin yhden kissan sijasta kahteen kissaan. Tyttäreni kissa-muori päätti näyttää, että kyllä täällä vielä henki pihisee. No saa nähdä kuinka kauan jaksaa ruoka maittaa.

Ronjalla oli riemu ylimmillään, kun kissa-muori tuli ulkoilemaan valjaissa. Piti vähän näykkiä häntää, pomppia ympärillä ja haukahdella. Onneksi tämä kissa on konkari koirien kanssa eikä se edes sähähtänyt näykkimisestä. Lopulta sillä tosin meni hermo riehumiseen ja Ronja sai osakseen matalaa murinaa karviaispuskan alta lievän sähinän kera.

Trimmausta on nyt suoritettu kaksi kertaa ja voidaan todeta, että kummasti alkaa villakoira muistuttaa liukasta saippuapalaa kun harjaus ja föönaus on käynnissä. Peruutus- ja sätkytysenergiaa riittää senkin jälkeen vielä kummasti trimmaushetkeen. Toinen kerta sujui jo paljon mallikkaammin, kun ensikertalaiset trimmaajat olivat toipuneet ensimmäisestä kerrasta. Minulla ei ole trimmauspöytää, mutta kumimatto ruokapöydällä vaikuttaa varsin hyvältä vielä tällähetkellä. Operaation jälkeen olo oli varsin hikinen ja Ronja pötkähti pariksi tuntia untenmaille. Toisen kerran jälkeen energiat palasivat villapalloon vartin torkkujen jälkeen. On se hyvä, että virtaa riittää... ainakin jollain. ;)

Jonkinlaista uhmakkuuttakin on ilmassa. Jäimme Ronjan kanssa kahden torstaina, kun juhannusvieraat poistuivat kotiinpäin. Tilanne hämmästyttää Ronjaa nyt niin, että nätisti opittu "ei" ei tehoa juuri lainkaan ja mikään ei ole niin kivaa kun purra ihmistä käsiin jalkoihin ja minne vaan ylettäisikään. Pieni termiitti on saanut osakseen vakaavaa keskustelua ja selätystä. Yksi hihnakin koki kovan kohtalon neulanterävissä hampaissa, mutta uutta hihnaa ei enää olekaan niin kiva pureskella, onneksi.